Muutama viikko sitten pikkujouluissa julkaistiin henkilöstölle päivitetty strategia. Taustoitetaanpas matkaa, joka tähän saakka on kuljettu.
Yhden hengen teknisestä toimijasta teollisuuden merkittäväksi toimijaksi
Pro-Tot on perustettu vuonna 2008 ensin toiminimellä keskittyen valmistavaan konepajatoimintaan. 2011 toiminimi muuttui osakeyhtiöksi. Jo heti alkuaikoina konepajan eteenpäin vievänä voimana oli palveluntuottaminen konepajatoiminnan kautta. 2014 valmistavan toiminnan rinnalle muotoutui asennus- ja kunnossapitopalvelut. Jo silloisella osaamisellamme asiakkaiden ongelmanratkaisu alkoi olla yksi palvelumme. Vuonna 2020 alkoi ongelmanratkaisujen toimittaminen olla arkipäivää ja se muodostuikin osaksi vakiintunutta toimintaamme.
Vuonna 2023 strategiamme keskiöön nousi ns. teollisuuden palveluntuottajan “graalin malja” eli asiakkaiden liiketoiminnan kehittäminen. Tänä päivänä kaikki alkuperäinenkin toiminta on voimissaan, toki jalostettuna, tukien suomalaista teollisuutta kokonaistoimituksella.
Kasvu ja kumppanuuteen keskittyvä strategia
Olemme kasvaneet vuosien saatossa merkittävästi yhden henkilön konepajasta 75 henkilöä työllistäväksi teollisuuden toimijaksi. Päivitetty strategiamme jatkaa aiempaa linjaamme teollisuuden parissa, mutta fokusoiden kohdennetummin asiakassegmenttien ja palveluidemme kautta kokonaisuuden kehittäminen. Yritystason fokus tulee olemaan ongelmanratkaisu ja asiakkaan liiketoiminnan kehittäminen, keskiössä kunnossapito ja sen asiantuntijapalvelut sekä teknologiaratkaisujen toimittaminen projektiorganisaatiolla.
Tulemme olemaan arvoketjussa entistä lähempänä asiakasta, lisäarvoa tuovana strategisena kumppanina. Aiemmat palvelumme, kuten valmistus, asennus ja service
toimivat edelleen kuten ennen, mutta tukien vahvemmin kokonaistoimintaamme, etenkin sopimusasiakkaillemme. Arvoketjussa lähemmäksi asiakasta meneminen tarkoittaa myös kumppanuuksien rakentamista, sillä emme pärjää yksin, eikä asiakkaamme pärjää yksin. Tahtotilamme on, että me, asiakkaamme ja kumppanimme menestyvät.
Vaikka strategiassamme keskitymme sopimusasiakkaisiin ja nostamme palvelujemme lentokorkeutta kokonaistoimittajana, on alueelliselle teollisuudelle ensiarvoisen tärkeää saada palveluitamme. On myös vastuullista toimittajana tukea alueellista teollisuutta. Näin ollen strategiassamme sitoudumme tuottamaan monipuolisesti palveluitamme alueellisesti.
Suomalaista teollisuutta uhkaavat haasteet ja niihin vastaaminen
Olemme huolissamme suomalaisesta teollisuudesta. Valmistava teollisuus on Suomessa vaarassa jämähtää paikalleen ja vanhoihin käytänteisiin, mikä johtaa kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemiseen. Meillä on kaikki mahdollisuudet ja osaaminen nostaa suomalaista teollisuuden tehokkuutta ylöspäin. Me pystymme parantamaan teollisuuden kokonaiskäytettävyyttä. Tähän toteutukseen strategiamme nojaa.
Tutkitusti vahvuutemme on toteuttaa kunnossapitoa ja teknologiatoimituksia asiakkaan laatuvaatimusten sekä asiakasarvon tuottamisen kautta. Siinä on kulmakivet, joilla me erotumme pelikentällämme.
Tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet
On muutamia olettamuksia, joita kokonaistoimittajan roolillamme voimme tulevaisuuteen liittyen tehdä. Henkilöstöön, pitovoimaan ja osaamiseen tulee liittymään haasteita, jotka meidän on ratkottava. Energiaratkaisut kuten teollinen lämpö ja kylmä tulevat muuttumaan päivittäisemmiksi. Myös nopeasti kehittyvät teknologiat ja niiden hyödyntäminen sekä vastuullisuusvaatimukset haastavat. Strategiamme ottaa kantaa myös kokonaisvaltaisemman toiminnan vaatimuksiin sekä maailman nopeuteen ja siihen vastaamiseen. Näihin tulemme keskittymään paitsi omassa toiminnassamme, myös yhdessä kumppaneidemme kanssa palveluina, joita teollisuuden asiakkaillemme tuotamme.